Teokseni pohjautuvat valokuviin, jotka olen kuvannut pääasiassa 90-l. puolivälin tiuenoilla. Opiskelin tuolloin mm. valokuvausta Taideteollisessa korkeakoulussa, Opiskeluun kuului oman kuvausteeman etsimistä, teeman löysin ns. epäpaikoista, hylätyistä ympäritöistä ja rumuuden kauneudesta. Yhteydet romantiikan aikaan ja raunioihin ovat toki ilmeiset. Kuvasin Suvilahden telakkaa aidan takaa ja salaa vähän myös sisäpuolelta, sekä Vuosaaren silloisella telakka-alueella lojuvia virolaisia romulaivoja.
Tämän kuvasarjani kuvat ovat liimattuja ja maalattuja sommitelmia, asetelmia, nature morte. Ilmaisullisesti niissä on vahva askartelun leima, mikä sopii hyvin mummelitaiteen olemukseen, se on viihdyttävää, se on kansanomaista ja pienimuotoista se on Iloa irti itetaiteesta. Kuulun niihin satoihin, ellei tuhansiin naispuolisiin kuvantekijöihin, jotka jatkavat taiteellista toimintaansa siihen, mihin se nuoruudessa jäi. Taideteollisen korkeakoulun loppututkinnon jälkeen, sinne jonnekin ruuhkavuosiin ja vaihtuvien työpaikkojen ammatillisiin haasteisiin ja ajan tasalla pysymiseen.
Teosluettelo:
Isot,
1. Platon, 2020, K70xL50 imagetransfer, akryyli
2. Dilemma, 2021, K50xL70,imagetransfer, akryyli
3. Paradigma, 2021 K50xL70, imagetransfer, akryyli
4. Pandora’s Boxes, 2020, K70xL50, imagetransfer, akryyli
Pienet:
1. Facing the Sea,2020, K30xL24, imagetransfer, akryyli
2. Last Journey, 2020, K30xL24, imagetransfer, akryyli
3. Support, 2020, K30xL24, imagetransfer, akryyli