Matikainen Anna

Hei! Minä olen Anna Matikainen, Järvenpään Taideseuran jäsen vuodesta 2018.

Valmistuin Venäjällä Omskin kasvatustieteellisestä yliopistosta vuonna 1999 kuvaamataidon ja piirustuksen opettajaksi. Maalaan öljy-, akryyli- ja akvarellitöitä. Tällä kertaa esillä muutamia akvarellia.

Aiheita ja inspiraatioita saan luonnon kauneuden hetkellisyydestä ja valon eri muodoista.

Liikun luonnossa paljon, seuran valon ja varjon vuoropuhelua. Valo on jatkuvasti muuntuva ilmiö, joka on aina kiehtonut minua. Omissa tauluissani olen yrittänyt saada auringon valoa eri vuoro- ja vuodenaikoina.

Taiteeni keskittyy väreihin, sävyihin ja muotoihin. Maalauksissani värit ovat tärkeitä, suoraan sanottuna rakastan värejä! Monesti värit ovat taulun lähtökohdat ja ohjaavat itse maalausprosessiin.

Valo ja värit kertovat hetken tunnelmasta.